Blogi - Osku Valtonen

16.9.2018oskuvaltonen Ei kommentteja

Kihdin selkä: aaltoja ja ahvenia ihmettelemässä

Kihdin selkä on herättänyt kuulemissani kalajutuissa aina suurta kunnioitusta. Sopivalla kelillä ei taida Saaristomereltä löytyä tuulisempaa paikkaa. Kihti toimii myös rajana Ahvenanmaalle.

Perjantai-iltana tuijottelin Linnunrataa suoraan silmiin makoillessani laiturilla. Hetken tuijoteltuani se alkoi saada kolmiulotteisia piirteitä. Tunsin sen olevan jotenkin normaalia lähempänä. Tähdet näyttivät kirkkaammilta mitä aivan rannikon läheisyydessä saaristossa on tottunut näkemään. Valosaastetta ei juurikaan Kihdillä enää ole, vaikka Turun valot kyllä kajastuivat oranssin sävyinä taivaanrannassa.

Kesällä olin tullut jollain Ålandstrafikenin kiululla Brändöstä Kustaviin ja pohtinut tuolloin, että näillä vesillä olisi hienoa päästä joskus kalastamaan. Vesi on käsittämättömän kirkasta ollakseen samaa itämeriläistä murtovesialtaan täytettä joka Turun ympäristössä on lähempänä maitokahvin väriä. Todella hämmentävää nähdä pohja vielä neljän metrin syvyydessä täysin selkeänä.

Olimme siirtyneet Kihdin reunalle veneillen Taivassalosta Velkualla ja Iniön pääsaarilla kalastamaan pysähdellen. Ämpärissä oli ”iltapalaksi” kymmenkunta pannukarkeaa ahventa. 30+ senttiset velkualaiset raitapaidat olivat keränneet elopainoa 250-300 gramman verran. Aivan hyvä ruokakoko.

Itselleni entuudestaan tutut ahvenpaikat sijoittuvat Taivassalon ja Velkuan vesille. Kalakaverini on kotoisin Iniöstä, joten paikalliset ottipaikat olivat tiedossa. Olimme pysähtyneet uittamaan jigejä ensimmäisen kerran Velkualle ja heti ensimmäisestä ankkurista saimme kymmenkunta saaliskoon ylittävää kalaa. Seuraava jigittelysessio oli tarkoitus suorittaa Iniössä, pääsaarten tuntumassa. Pieni kalustotappio muutti kuitenkin suunnitelmia radikaalisti.

Kihdin selkä ei tarjonnut lisää saalista. — Kihdin selän eväskavalkadia.

Muutos reittisuunnitelmaan – vapa katkesi

Ensinnäkin, keli itsessään oli Buster M:lleni Iniön aukon ylittämiseen ihan riittävä. Tuuli puhalsi etelän suunnalta arviolta 11-13 metriä sekunnissa. Toiseksi, veneessä oli pari kylmälaukkua, rinkka, pari putkikassia ja kahden kalamiehen kalavehkeet. Näin kahden seikan myötä matkavauhti oli pidettävä maltillisena ja aukon ylitys otti aikansa. Ja sitten se yksi isompi aalto ilmaantui.

Aalto tuli veneen keulasta sisään juuri sillä hetkellä, kun kaverini vaihtoi käsiensä otetta keulan kaiteesta. Ja sekuntia myöhemmin hän makasi selällään tavaroidemme päällä. Pelästyin ja kyselin loukkaantumisesta ja mahdollisista koukuista ihossa tms. Hän harmitteli ainoastaan katkennutta vapaa, joka oli sattunut jäämään 85 kiloisen suomalaisen miehen lentoradan tielle.

Vavan katkeaminen aiheutti pienen mutkan matkaamme ja sen mutkan myötä kalastusaika hupeni niin, että päätimme uittaa jigejä seuraavan kerran vasta Kihdin selän itäreunalla Åselholmin pohjoispuolella.

Kihdin selkä ei suo antejaan

Varsin lyhyeksi jäi tuokiomme kalastuksen parissa Åselholmin maisemissa, sillä laskeva aurinko vei mennessään valoa ja mökillä odotti vielä saunan lämmitys, kalojen perkuutyöt ja kamojen roudaus jne huoltotoimia.

Jaa tuliko saalista? Ei tullut. Luotaimen avulla löysimme pohjan tuntumasta harvalukuisen parven, mutta uittamamme kumit eivät saaneet ahventen suita avautumaan.

Katselin hyvillä mielin Kihdin selällä vyöryviä aaltoja ja hämärtyvässä illassa näkyviä Brändön kylän muutamia valopilkkuja. Yläpuolella Linnunrata muistutti pienestä koostani tässä maailmassa, vaikka jo Kihdin aallokko sai minut tajuamaan paikkani pienenä yksinäisenä matkustajana maailman kyydissä.

3.9.2018oskuvaltonen Ei kommentteja

Savustettu ahven vai savustettua ahventa?

Yksi suomalaisen kalastusperinteen kulmakiviä on savustettu ahven. Tai mikä tahansa kala savustettuna. Ja savustustapoja on vähintään yhtä monta mitä savustettavia kalojakin.

Jotta savustettu ahven löytää tiensä pöytään ja lautaselle, pitää käydä kalassa. Tai vaihtoehtoisesti kaupan kalatiskillä tahi torilla. Tai onhan niitä valmiiksi savustettuja ahvenia myynnissä torikojuissa ammattikalastajien ja kalanjalostajien toimesta. Helpommalla pääsee, kun ei edes hanki kalavehkeitä. Pääsee suoraan herkuttelemaan ja jää vielä rahaa ruokajuomiin.

Jos sattuu kuitenkin omaavan samanmoisen sisäänrakennetun metsästäjä-keräilijän sielun kuin minä, niin ne kalastusvälineet ovat tietysti olemassa. Eli vaiheessa yksi kävin jigaamassa savustusta varten kymmenkunta 25-30 cm pituista ahventa.

En osaa sanoa, että mikä on oma suosikkini tapahtumaketjussa välillä kalastus – kalan syöminen, mutta luultavasti sekä alku- että loppupää ovat itselläni kahden kärjessä. Onhan siinä oma viehätyksensä herätä viikonloppuaamuna ennen auringonnousua, haahuilla kalsareissaan pimeässä mökissä aamupalaa etsiskellen ja lopulta päästä tuulettamaan rähmät silmistä raikkaassa meri-ilmassa venematkalla.

Toisaalta mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin savustettu ahven lämpimänä ja kylmän maidon tahi oluen huuhtomana.

Savustettu ahven kalareissun tavoitteena

Kävin pyörähtämässä heti mökille saavuttuamme nopealla iltapistolla lähimaastossa ja sain todeta ahvenen saaneen liikkeelle paljon muitakin kalastajia. Vehmassalmen päässä oli verkkoja ristiin rastiin ja verkkojen seassa reilu puolenkymmentä venettä. Nakkasin mielenkiinnosta muutamia heittoja ja käytin veneessä pari ahventa. Erikoista: taas ensimmäisellä heitolla kala. Huomasin viikko sitten poissaolollaan loistaneiden verkkojen aiheuttaneen saaliskalojen keskikoon pienentymisen. Nopealla kyselyllä ei kanssakalastajien saaliista löytynyt yli 25 cm kaloja.

Lauantaina aamulla päätin suunnatta verkotetun vesistön ulkopuolelle, eli körötellä veneellä Iniön aukolle Velkuan ja Iniön välimaastoon. Omien havaintojeni perusteella siellä on verkkoja huomattavasti sisälahtia vähemmän ja toisaalta saaliskalojen keskikoko lähellä 30 senttiä.

Ensimmäinen heitto ja taas kala kiinni. Sama ilmiö toistui paikasta toiseen: ensimmäisellä heitolla kala, sen jälkeen hiljaisempaa. Heitto veneen toiselle puolelle vastakkaiseen suuntaan ja taas heti kala kiinni. Jännää käyttäytymistä, johon en ainakaan omien korvieni välistä löytänyt syytä. Jostain olen ollut lukevinani, että ahven ei juurikaan kiinnostu viereltä katoavasta toverista, mutta nyt vaikutti siltä kuin muu parvi olisi pelästynyt jigin perään lähteneen heimoveljen/siskon kohtaloa. Jos joku viisaampi sattuu lukemaan, niin ehdottomasti saa kommentoida omia arvailujaan tähän ilmiöön.

Joskus onnistuu suunnittelemattakin

Lauantain saalis aamulla kalastetun viiden tunnin ja illalla tehdyn parin tunnin piston jälkeen näytti noin 30 kalan saldoa. Nättiä n. 28 cm kalaa. Kahta lukuun ottamatta vedin kaikki fileiksi. Ahvenen ruodottomaksi ja nahattomaksi fileoiminen on mielestäni helpompaa kuin vahinkokännin juominen. Ja ehdottomasti sellainen taito joka kannattaa opetella.

Muutamaan fileeseen jätin nahan pintaan ja kahdelta kalalta tyhjensin vain suolikaapin, sillä tarkoitus oli savustaa kalat heti tuoreeltaan. Kokonaisena savustettu ahven on jotain todella primitiivistä, perinteistä ja herkullista syötävää. Nahalliset fileet päätin laittaa samaan savustukseen ylälauteelle.

Internet on pullollaan kertomuksia siitä kuinka ahven pitää savustaa. En käynyt lukemassa niistä ainuttakaan.

Rouhin tuoreen kalan pinnoille merisuolaa. Laitoin reilusti leppälastuja pöntön pohjalle. Fileiden alle laitoin näppärän silikonisen ritilän, johon ei kalan nahka tarraa kiinni ja joka on helppo puhdistaa käytön jälkeen. Nostin kalat savustumaan ja pidin aika maltillista tulta pöntön alla.

Ehkä 20 minuuttia myöhemmin nostin pöntön kannen pois ja rakastuin kullanruskeaan näkyyn. No mulla oli hemmetisti tuuria mukana. Savustettu ahven oli ruokapöydän kunkku, mutta salaisuutta sen makuun en pysty sanomaan – tein vaan niin kuin tuntui oikealta.

Ehkä se olikin se suuri salaisuus onnistuneessa savustuksessa. Että tekee niin kuin sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Ja joskus se sitten onnistuu.

29.8.2018oskuvaltonen Ei kommentteja

Hylje tarkenee myrskyssä

Vesillä ei varusteista kannata tinkiä. Ilma saa olla kylmä ja kostea, mutta kalastajan vaatteiden alle näillä ei ole mitään asiaa. Hylje sen sijaan on tervetullut. Ja merellä liikkuvat sen tietävätkin, että vaikka juuri nyt olisi ihan hyvä keli, saattaa viiden minuutin kuluttua sataa vettä kaatamalla ja tuulla puuskaisesti.

Mulla on veneessä tietysti myös sellaiset oikein kunnon avaruuspeitot pahimman mahdollisen varalle, mutta oon kyllä oppinut kiinnittämään huomiota kunnolliseen pukeutumiseen. Kiitos siitä tulehdusherkälle eturauhaselleni.

Ja se nyt vaan on niin, että syksy on parasta aikaa kalastamiseen. Ja silloin helposti ilma on kylmä tai märkä. Tai molempia.

Jotta WPC-karsinnat eivät jää torsoksi vaatetuksen osalta, suuntasimme Janin kanssa nenämme ja napamme Hylkeen suuntaan.

Hylkeen taustalta löytyy hauista kylmien olojen välttämiseen vaatteiden alla. Esimerkkinä vaikkapa Rajavartiolaitoksen moottorikelkkailua talvisessa Lapissa varten suunnitellut haalarit. Ei varmasti palele.

Tätä taustaa vasten tuntui aika miellyttävältä ajatus siitä, että saman firman Hylje-brändin tuotteista muodostuu meidän kisapäivän asumme. Housut teetetään meidän mittojemme mukaan, joten istuvuus niille on ihan omasta pyllystä kiinni. Kuivan, lämpimän ja istuvuuden pyhä kolminaisuus on kaiken a ja o.

Mutta se mittojen ottaminen. En tiedä mikä meitä suomalaisia miehiä vaivaa, kun perseen ympärysmitta on suurempi mitä jalan pituus. Kummallista ja uskomattoman kuuloista. Ainakin siis meidän venekuntamme osalta, kahden miehen otannalla, tilanne on tämä. Tuskin meillä mitään orastavaa keskivartalopullukkuutta ainakaan on.

Auringon kanssa kilpasilla

Olin sunnuntaina auringon nousun kanssa hiukan kisaamassa, että kumpi ehtii ensin kalapaikoille. Aurinko voitti muutamalla minuutilla ja olipa väliimme kiilannut joku toinenkin kalavene. Aika kirpeitä ovat jo aikaiset aamut, vaikka ei pakkasia vielä olekaan. Syksyn makua.

Olin liikkeellä lapsuudenystäväni Jannen kanssa. Jannen kanssa oon kalastanut varmaan eniten kalakavereistani. Yhteiset kalastustunnit ovat vaikuttaneet siihen, että veneessä ei kauheasti ole mitään ylimääräistä sähläämistä tai arpomista asioiden suhteen. Riippuen siitä kumman veneellä ollaan, kapteeni melkeinpä saa yksimielisesti päättää kalapaikat. Ja kyllähän nekin ovat vuosien mittaan aika samaan muottiin ajautuneet.

Nytkin vietimme vain reilun tunnin ensimmäisellä ankkurilla, kunnes ehdotin siirtymistä Taivassalosta Velkuan puolelle. Yhdessä tsuumailimme merikortilta sopivan näköiset paikat ja tankkauksen kautta suuntasimme Iniön aukon reunamille.

Keli oli ihan ok jigaamiseen. Idän puoleista tuulta ja yksittäisiä pieniä puuskia lukuun ottamatta siimaan säilyi tuntuma ja näköyhteys oikein mainiosti.

Ukkonen yllättää – Hylje-ikävä iskee

Janne katkoi siiman veneen viereen kelatun 4-5 kilon hauen kanssa ja seuraavalla heitolla minä karkuutin veneen viereltä +35 senttisen ahvenen. Kalat olivat ehkä vähän harvemmassa mitä sisempänä, mutta keskikoko pikkaisen lähempänä 30 senttiä kuin Taivassalossa.

Sitten jyrähti. Tsekkasin netistä, että missä ukkostaa. Tuo https://www.lightningmaps.org on kyllä pirun näppärä ukkosten ja salamoinnin paikallistamiseen. Totesimme, että reilu kymmenen kilometriä on matkaa ukkosen ja meidän välillämme. Jatkoimme hetken kalastusta, mutta totesimme ääneen toisillemme, että pitää tarkkailla taivasta vähän väliä.

Ja niinhän siinä kävi, että vaikka tuuli oli juuri ollut idän puoleinen, niin etelästä se ukkonen meidän yllemme laskeutui. Sillä hetkellä kun päätimme pakata kamat ja nostaa ankkurin, oli ilma vielä ok. Minuutti päätöksen jälkeen taivas repesi. Vettä tuli niskaan oikein kunnolla ja tuuli kääntyi puuskittaiseksi etelän puolelle.

Varttia myöhemmin olimme mökillä. Vaikka mun asussa miten lukee RainStop, ei saumat pystyneet pitämään vettä poissa aluskerrastosta. Hiukan pelkäsin jo eturauhaseni puolesta, mutta onneksi matka ei ollut tuota pidempi.

Kaunistahan tuollaisen pienen ukkosmyräkän silmässä on. Toki salamat ovat myös väärin käytettyinä vaarallisia ja arvaamattomia, mutta kyllä siinä hetkessä jotain jylhää kauneutta on todella paljon. Valitettavasti kuvia ei tilanteesta ole, koska kuvaaminen ei käynyt kyllä mielessäkään.

IMG 3872 1024x768 - Hylje tarkenee myrskyssä — Kaunis kansalliskalamme.

IMG 6552 1024x768 - Hylje tarkenee myrskyssä — Viikonlopun ottiväreistä vietiin pyrstöjä.

IMG 2105 1024x768 - Hylje tarkenee myrskyssä — Ollikainen täräytti mittaan minua huomattavasti pienempiä lukemia.

IMG 0587 1024x768 - Hylje tarkenee myrskyssä — Lämmin ja lämminhenkinen brändi.

22.8.2018oskuvaltonen 5 kommenttia

Kilpakalastus ei ole urheilua

Kilpakalastus ei ole urheilua, mutta siinä on todella paljon samoja elementtejä kuin urheilussa. Vai onko se sittenkin urheilua?

Rakas treenipäiväkirja, kilpakalastus on täysin eri puuhaa mitä mukava mökkikalastelu ja maisemien tuijottelu. Keväällä ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen jouduin käymään naprapaatilla pari kertaa, sillä parin tuhannen heiton jäljiltä selkä oli aivan jumissa. Toki keväällä kohdekalana oli vain hauki, eli heitettävät vieheet olivat keskimäärin jotain 150 gramman painoisia.

World Predator Classicissa on hauen lisäksi kohteena ahven ja kuha. Sen myötä vieheet pienenevät painoltaan kymmenesosaan siitä mitä ne olivat puhtaassa haukiskabassa. Selkä kiittää.

Ja pitäähän sitä tosiaan treenata kisoja varten. WPC:n Suomen karsinta järjestetään Tampereella, joten piti nuuskia vähän intternettiä, että missäs päin Tamperetta sitten ne parhaat paikat ovat. Ja sieltä netin uumenistahan löytyi sellainen tieto, että ahventa tamperelaiset kalastavat mieluiten Velkualta. Eli sinne siis!

Ei oltu hyvällä tuulella

Oman pienen, mutta kovin innostuneen, kokemukseni perusteella jigaus ei oikein toimi kovalla tuulella. Eli tietysti kävi niin, että treenipäivänä tuulta oli 12 metriä sekunnissa. Lisäksi tuuli puhalsi jostain lännen ja pohjoisen välimaastoista, riippuen vähän miten saaret antoivat tuulelle väylää. Eli tyyntä kohtaa ei ollut käytännössä tarjolla.

Olosuhteet olivat huonot, eikä aikaakaan ollut käytössä yhtään ylimääräistä. Ajoin veneellä mökiltä Taivassalosta Velkuan Teersaloon ja nappasin siitä Janin kyytiin. Sovimme rannassa paikat mitkä kävisimme läpi. Toisin kuin itse kisassa, päätimme ensin koittaa haukea.

Ja koittamiseksi se sitten lopulta myös jäi. Pari tärppiä ja yksi vastatuuleen suunnatun heiton muodostama vihamielinen siimahärdelli. Mulla on varmaan sisäänrakennettuna asetuksena ”ei selviä siimasotkuista”. Koitin nyppiä ja punoa härdelliä auki muutaman minuutin, kunnes Jani sanoi ”annas mä katson”. Katsomisen lisäksi Jani veti yhdestä kohdasta, siima lähti nätisti juoksemaan ja mä tunsin oloni hiukan kiusaantuneeksi.

Viimeisellä haukiankkurilla Jani kaivoi esiin tuoreen jigivapansa, Shimanon Yasein. Jämäkän ja kevyen tuntuinen keppi. Ensimmäinen jigiheitto siis haukiankkurista samalla kun mä tsiigailin jigaamiselle sopivaa, edes vähän tuulen suojaan jäävää, spottia. ”Nyt on kala” kuului vierestä! Jani väsytteli hienon 25 senttisen hauen veneeseen ja näin oli treenipäivä avattu saaliinkin osalta.

IMG 0868 1024x683 - Kilpakalastus ei ole urheilua — Kilpakalastus eroaa normaalista mökkikalastuksesta. Silti sekin saa hymyn kalamiehen kasvoille.

Kilpakalastus voi olla senteistä kiinni

Nopea siirtyminen veneellä kahden saaren väliin, ankkuriin ja jigit kohti saarten rantalinjoja myötäilevää penkan reunaa. Jigin pohjaan painuessa höpöttelin Janille jotain täysin aiheen vierestä, enkä seurannut siimaa lainkaan. Heti kun aloitin kelauksen, tunsin kalan siiman päässä. Vastaisku myöhästyi noin vuorokaudella eikä kala tarttunut.

En saanut ensimmäistä heittoa kelattua veneeseen asti, kun sain päivän ensimmäisen ahvenen tartutettua. Kaunis 26 senttinen kala olisi kisatilanteessa riittänyt tuloskortille asti pituutensa puolesta, joskin tämän mittaisilla kaloilla tuskin sijoitusta vielä saadaan aikaan. Toisaalta, se huonon tuulen päivä voi osua myös kisapäivään, jolloin jokainen tuloskortin rajan ylittävä kala on todella arvokas.

Arvokasta oli myös oppi. Paitsi se, että ennakkosuunnitelmat saattavat muuttua radikaalisti sään vuoksi, myös itse kalastuksellinen oppi oli tärkeää. Kovan tuulen takia emme päässet käymään läpi kaikkia haluamiamme paikkoja ja jouduimme soveltamaan sen mukaan missä tuuli salli meidän kalastaa. Päivän tärkein oppi oli kuitenkin siinä, että viehe kalastaa aina kun se on vedessä. Eli maisemia ei paljon parane ihailla, vaan katse kannattaa pitää jatkuvasti siimassa vieheen ollessa vedessä.

Seuraaville harjoituskerroille on jo muutamia teemoja joita aiomme Janin kanssa käydä läpi: drop shot -jigaus, saaliin dokumentointi, kalapaikkojen lähestyminen ja ylipäätään kaikki toiminta veneessä. Kyllä tässä vielä sarkaa riittää.

Aivan kuin tämä kilpakalastus olisi sittenkin urheilua.

IMG 0876 1024x683 - Kilpakalastus ei ole urheilua — Kilpakalastus korostaa saaliin dokumentoinnin helppouden merkitystä.

8.8.2018oskuvaltonen 3 kommenttia

Voiko mökkikalastaja pärjätä kilpakalastuksessa?

Osallistuin elämäni ensimmäiseen kalastuskilpailuun tämän vuoden toukokuussa. Hauenkalastajat Open 2018 tarjosi mielenkiintoisen kokemuksen kalastukseen. Vaikka käyn aika usein kalassa, olen pohjimmiltani kuitenkin höntti mökkikalastaja.

HK Openiin osallistuin kahden muun kalastusaddiktin, Jannen ja Juuson, kanssa. Juuso tosin oli mukana venekunnan toiminnassa vain sunnuntaina ja tulosvastuu kisan kahdelta ensimmäiseltä päivältä siis mun ja Jannen harteilla. Kisassa viiden suurimman yli 80 cm pitkän hauen yhteispituus ratkaisi. Saaliimme, 448 cm riitti sijalle 83. Kisaan otti osaa 276 venekuntaa, joten pidän ihan hyvänä suorituksena sijoitustamme.

Ja niinhän siinä kävi, kuten kaiken muunkin kalastamiseni suhteen – annan pikkusormen ja kohta olen ostamassa isompaa venettä. Lätkän lopettamisen jälkeen oon vähän hapuillut harrastusten kanssa. Kilpaileminen on kuitenkin pohjimmiltaan ihan kivaa.

Oon käynyt Janin kanssa kalassa pitkin kevättä ja muutaman kerran olemme keskustelleet siitä, että WPC-Finlandin karsinta olisi syyskuussa… No ei mua tarvinnut hirveästi ylipuhua.

https://www.facebook.com/kalastuspalvelut/ — Jani ja Saaristomerellä erittäin harvinainen mitallinen kuha.

Vaikka Jani onkin kalastuksessa ammattilainen ja opastaa työkseen ihmisiä kalassa, mä olen tosiaan vain se hiukan enemmän hurahtanut mökkikalastaja. Eli homman jujuna on selvittää miten suht tavallinen mökkikalastaja pärjää Suomen kovimpien kilpakalastajien joukossa.

Itse kisassa on kolme kohdekalaa, joiden yhteispituus lasketaan näin: kolme pisintä ahventa, kaksi pisintä kuhaa ja pisin hauki.

Siinä onkin meikällä sitten vähän tekemistä, kun koko kesän saldona taitaa tällä hetkellä olla kolme kuhaa.

En usko olevani vielä tietoinen siitä mitä tulemaan pitää, mutta muutama asia on jo varmaa: kisaan lähdetään Busterin veneellä, Yamahan moottorilla ja Hylkeen vaatteisiin puettuina. Ja tietysti Normarkin vieheisiin luottaen.

20.4.2018oskuvaltonen Ei kommentteja

Siian onginta – avovesikauden avaus heti pilkkiretken perään

Siian onginta ajoittuu vuoden pisimpien päivien tienoille. Keväällä nimittäin on vuoden pisimmät päivät. Ainakin jos kysyy asiaa kalastusta harrastavalta henkilöltä. Elämme aikaa jolloin jäät ei kestä pilkkijää, ihmisestä puhumattakaan, eikä avovesikausi tunnu alkavan ikinä.

Pilkkiminen on omiin korviin kuulostanut aika kypsältä hommalta. Touhu muuttui ensimmäisen tärpin jälkeen äärettömän mielenkiintoiseksi.

Viikko sitten vaihtui omalla kohdalla pilkkihommat avovesikalastukseen. Perjantaina viimeiset pilkkimiset ja lauantaina siikaonkien liottelua.

Perjantain pilkkireissulle lähdin kalastusopas Ollikaisen kuninkaallisessa seurassa. Suuntasimme pienelle metsälammelle vahvalla ahvenpilkkiarsenaalilla varustettuina. Jäälle piti mennä suoraviivaisesti, sillä rannoissa oli puolesta metristä pariin metriin sulaa ja ensimmäiset metrit jääkannestakin olivat aika ”joustavia” jalan alla.

Jäätä oli kuitenki yli 30 senttiä vielä jäljellä, jonka pinnasta 10 senttiä aurinko oli polttanut aika haperoksi. Kalaa ei tullut, mutta naama otti punakan värin pintaan.

IMG 4653 1024x768 - Siian onginta – avovesikauden avaus heti pilkkiretken perään — Etsi kuvasta ahven. Kala oli luultavasti vielä aika kohmeessa, koska sain sen paljain käsin kiinni rantavedestä.

Siian onginta alkakoon

Pilkkireissua seuranneena aamuna olimme ajoissa liikkeellä, koska tiesimme Ruissalossa aikaisten lintujen nappaavaan madot – eli mitä aiemmin on pelipaikoilla, sitä paremmille paikoille pääsee. Olimme ensimmäisten joukossa paikalla. Tuntia myöhemmin rannassa tönöttikin lähes 30 vapaa vieri vieressä.

Olin hakenut kaupasta valmiit ja ”viralliset” siian ongintaan tuotteistetut tapsit koukkuineen. Mukaan nappasin myös koukunirrotusta varten kehitetyn kapineen, koska halvalla sain. Se tosin osoittautui siian onkimisessa turhaksi, koska koukku löytyy yleensä lähempää peräsuolta kuin kalan suuta.

Tästä huomiosta voikin siellä tarkkasilmäisimmät päätellä, että kyllähän se Valtosen Oskun äidin poika sai myös saalista. Viikon aikana kävin kolmena eri aamuna samoilla apajilla ja vain kerran jäin ilman saalista. Syönnistä päätellen kalat liikkuvat parvissa, joten jos yhdessä vavassa alkaa kellot kilkattaa, kannattaa muitakin vapoja alkaa tarkkailla. Todennäköisyys useammalle kalalle on iso.

Omista kalareissuista arkipäivien pistot olivat sellaisia parin tunnin istuntoja. Valitettavasti tässä kohtaa elämää ei pysty vielä pidempiä hetkiä viettämään kalassa, koska työt vähän haittaavat harrastuksia… 😀

Mitään kiireisen miehen hommaa tuo siian onginta ei ole. Jos on hiljaista, riittää kun kerran tunnissa kelailee värkit ylös ja tarkistaa ettei kastemadolla ole vielä makuuhaavoja.

Mukaan siikaongelle tarvitset: lämpimät vaatteet, kahvia ja kiireettömän mielen. Hyvästä kaverista ei myöskään ole haittaa, toki saaliin määrään se tuskin vaikuttaa millään lailla.

IMG 4661 1024x768 - Siian onginta – avovesikauden avaus heti pilkkiretken perään — Muista hyvät eväät ja kiireetön mieli.

siian onginta — Avovesikauden 2018 ensimmäinen.

2.4.2018oskuvaltonen Ei kommentteja

Pilkkiminen on maailman tylsin tapa kalastaa

Pilkkiminen on tylsää. Näin mä ajattelin monta vuotta, kunnes uskalsin kokeilla ensimmäisen kerran. Ja oikeastaan vielä toisenkin kerran kokeilua se vaati, että muutin mieltäni tylsyydestä.

Pääsiäisenä voi vähän vuodesta, ja etenkin eteläisen Suomen talven armottomuudesta, riippuen joinain vuosina ottaa joko A) aurinkoa ilman paitaa tai B) pilkkiä toppavaatteet yllä. Tietysti tämä kristillisen uskontoryhmän vuoden kakkostärkein syömisjuhla vaihtelee aika isosti maaliskuun ja huhtikuun välillä, joten sekin selittää miksi joskus sataa ja joskus paistaa.

Olin ensimmäisen kerran Janin kanssa kalassa syksyllä, kun jahtasimme isoa haukea. Montaa kalareissua ei sen jälkeen olla yhdessä tehty, mutta puhelimessa puhutut tunnit laskettaneen tällä hetkellä kymmenissä. Olemme ystävystyneet molemmille tärkeän harrastuksen ympärillä pyörivien keskustelujen sivutuotteena. Toki Janille kalastus on elinkeino ja minulle pelkästään harrastus.

Pilkkiminen ei vaadi järeää kalustoa — Janin kanssa lähdettiin pilkille tällä kalustolla.

Jani sai mut ylipuhuttua mukaan pilkille. Psyykkasin itseni asiasta innostuneeksi ja koitin hiukan googlailla perustietoja aiheen ympäriltä. Normaalisti olen tottunut uittamaan viehettä horisontin kanssa samaan suuntaan, joten pystysuoraan tapahtuva nypyttely tuntui vaan pirun tylsältä ajatukselta.

Kävipä niin, että itse en saanut kalan kalaa, mutta katsoin vierestä Janin nyppäävän muutamia ahvenia ja särkiä ylös reiästä. Innostuneisuuteni?

Varovaisen epäilevä.

Parin jäällä vietetyn tunnin aikana kalantulo omilla rei’illä oli luokattoman huonoa, mutta onneksi aurinko paistoi. Muutama lokki huuteli Kirkonsalmen rannoille kaikuvaa balladiaan ja lumi narskui mukavasti kengän alla. Mieli lepäsi parin kuukauden tauon jälkeen taas kalastuksen luoman viitekehyksen lämmössä.

Pilkkiminen in action — Janin kanssa kalastaessa aina toinen jää ilman saalista. Tällä kertaa oli mun vuoro uittaa munia padassa.

PILKKIMINEN PÄÄSIÄISENÄ

Laitoimme kesämökkimme talvikuntoon tammikuun ensimmäisenä päivänä ja tuolloin ajattelin, että seuraavan kerran veneen voi kiinnittää laituriin pääsiäisen aikoihin. Totuus on kuitenkin se, että laiturin vieressä oli 50 senttiä jäätä ja parkkeerasimme veneen sijaan siihen auton.

Parin päivän takainen pilkkiminen oli mielessä ja kun meren jäällä näkyi parikymmentä henkeä pilkkipuuhissa, keskeytin voimakkaan tehokkaan polttopuusavotan hetkeksi.

Mökiltä löytyi kaira, Lapin reissulla käyttämättömäksi jäänyt uusi pilkkivapa ja yksi pystypilkki. Syöttimadoista ei ollut tietoakaan, eikä talviteloille jätetyn kesämökin kuivamuonavarannoista ollut kaloille syötiksi. Orastavasta keskivartalolihavuudesta johtuen oli oma sieluni kovan päätöksen edessä, kun päätin lohkaista eväsmakkarasta pätkän syötiksi hommaan, jonka toimivuudesta tai mielenkiintoisuudesta en ollut laisinkaan varma.

Kairasin muutamia reikiä, pyöräytin ryynimakkarasta pienen palluran koukkuun ja pudotin pystypilkin pohjan tuntumaan. Muutamia uittoja testailin avannon läheisyydessä näköetäisyydellä ja jatkoin pohjan tuntumassa.

Muutama minuutti, ei tapahtumia. Kymmenen minuuttia, ei tapahtumia. Kaivoin puhelinta rintataskusta kelloa katsoakseni ja PAM! Kädessä oleva vapa tärähti oikein kunnolla! Mitä helvettiä, ehdin todeta puutuneelle mielelleni, kun tärähti toisen kerran. Nykäisin vastaiskun ja heitin älypuhelimeni olan yli jäälle. Tuttua potkua tuntui siiman välityksellä: tum-tum-tum. Haukihan se siellä potki!

Ja sitten taas hiljaista. Siima poikki.

”Voi helvetti!”

Mielipide aiheesta pilkkiminen: muuttunut.

18.1.2018oskuvaltonen Ei kommentteja

Vuoden turkulaiseksi ehdolla – kaikkien aikojen kunnia!

Mä oon ehdolla Vuoden turkulaiseksi. Yhdessä Juhanin kanssa totta kai, koska meillä nyt vaan on parisuhdetta lukuun ottamatta käytännössä kaikki yhteistä tai ainakin identtistä.

Jossain asiaan liittyvässä haastattelussa minulta kysyttiin, että miksi ihmisten pitäisi äänestää meitä. Vastasin kysymykseen, mutta jäin pohtimaan koko kysymyksen tärkeyttä itselleni. Koko ehdokkuus ylipäätään oli jo niin pirun hieno ja iso asia, että en ollut ajatellut asiaa sen pidemmälle. Mulle oli kova juttu olla jo finaalissa mukana.

Ah, miten suomalaista. Riittää, että on pistesijoilla ja saa hyvän oman suorituksen aikaan.

Moni muu tuntui miettineen kysymystä myös ja moni lienee tullut siihen tulokseen, että meitä kannattaa äänestää. Väliaikatilastossa olimme kakkosena, heti koko kaupungin Kapteenin jälkeen.

Ykkösenä majaileva Kallion Tomi on muuten karismaattisin ja auktoriteetiltään suurin jääkiekkoilija jonka olen tavannut. Ja olen työni puolesta tavannut Selännettä lukuun ottamatta melkeinpä kaikki suomalaiset huippupelaajat.

Olin joskus suorittamassa ensimmäisiä lehtikuvaaja-harjoittelijan työtehtäviä, kun pääsin kuvaamaan ja tapaamaan tuoreen Vuoden turkulaisen. Michael Monroe sai tuolloin palan kakoliittia ja kukkapuskan. Ja oli aidosti otettu ja liikuttunut valinnastaan. Nyt Monroe on äänestänyt meitä, mitä helvettiä??

Mitä mä olen tehnyt, jotta voin olla ehdolla Vuoden turkulaiseksi ja jotta Monroe, meidän äidit, Erik Mansikka, Teemu Packalén ja monet muut turkulaiset ovat antaneet äänensä meille?

No ainakin olemme puhuneet rehellistä Turun murretta telkkarissa ja tuoneet siten tuota maailman kauneimman kaupungin sulosointua tutuksi sadoille tuhansille suomalaisille jo muutaman tuotantokauden ajan telkkarissa.

Sohvaperunoiden myötä moni taho on ollut kiinnostuneita yhteistyöstä meidän kanssamme. Oon ollut mielissäni, että läsnäoloni ja tekemiseni on ollut mahdollistamassa hyväntekeväisyyttä Pietarinkadun Oilersin, Aamu-säätiön, Iceheartsin, TPS Juniorijääkiekon, MLL:n, ja luultavasti jonkun jota en nyt muista nimetä, kanssa.

Ei me voiteta ikinä Liigan mestaruutta Tepsin paidassa kapteenina, mutta kyllä mä aion olla mukana kannattamassa ja kannustamassa Tepsiä koko pitkän kevään – Kallion johtaessa joukkoja edestä.

Eikä me saada aikaan hyvää mieltä kummempaa, mutta ainakin omassa arvomaailmassa se on just aika tärkee asia.

Ja on meillä molemmilla Turun vaakuna tatuoituna ihoon. Et kyllä tää kaupunki molemmille aika paljon merkitsee.

Ja mun asunnon kellarilaajennusta on ollut tekemässä Matti ja Teppo. Melko turkulaisia timpureita.

Ja oman äänesi pääset antamaan tästä.

Artikkelikuva: Niko Sieppi / Rabbit

21.12.2017oskuvaltonen Ei kommentteja

Saaristomereltä joulupöytään

Viimeksi ynnäilin sitä, että joudunko hakemaan joulun kalat tiskiltä vai saanko ne merestä. Vastaus on ei.

Harvoin joulun alla on mahdollista saada kalakalenteriin kolme merkintää viimeiseen viikkoon ennen jouluaattoa, mutta rakkauden vuonna 2017 Valtosen Oskarin äidin pojalta temppu onnistui.

INIÖ JA URHO KEKKONEN

Taivassalo, Iniö ja Parainen. Maisemat ja vedet olivat ainakin kohdillaan. Mun mielestä saaristo on edelleen yhtä kaunis paikka kuin kesälläkin. Vihreys ja vehreys ovat vaihtuneet karuun kauneuteen. Sanoin viimeisellä reissulla ääneen, että mielestäni joulukuinen Suomen saaristo on kuin 1990-luvun puolivälin Pamela Andersson valkoisessa ja aavistuksen kosteassa t-paidassa – arvaamattoman jylhä ja kiehtova.

Iniössä oli kaikki muuten kohdallaan, mutta kalaa ei näkynyt eikä kuulunut. Vaikka sosiaalinen media on näinä avoveden kalastuskauden viimeisinäkin päivinä täynnä saaliskuvia ja kertomuksia isoista hauista, haluan korostaa myös sitä tosiseikkaa, että kalastuksellisesti on avovesikauden haastavinta aikaa saada siiman toiseen päähän kala.

Kalakaverini Juha on viettänyt elämästään noin 30 vuotta Iniön vesillä, ja päässyt aikoinaan samaan kalastusseurueeseen itsensä Urho Kekkosen kanssa. Paikkatietämystä ja –tuntemusta on siis pienen kirjaston verran hänessä. Silti kuulin veneessä kuskin paikalta kantautuvan mutinaa tyyliin ”en muista milloin olisin viimeksi jäänyt ilman kalaa näillä paikoilla”.

IMG 3963 1024x768 - Saaristomereltä joulupöytään — Täydellinen haukilahti. Vain hauet puuttuivat.

Itsellänihän on tässä viimeisen kuukauden retket mennyt munien padassa uittamisen merkeissä. Paikoista riippumatta. Että muistissa on.

Viikon jälkimmäinen kalareissu suoritettiin Paraisten vesillä, huonosta rantaruotsinkielen taidostani huolimatta. Vesialueena Airisto Paraisten/Nauvon suunnalla on täysin vieras, vaikka juhannuksen 2015 siellä vietinkin. Tai ehkä juuri siitä huolimatta, who knows.

MERITAIMEN KOHTEENA AIRISTOLLA

Suoritimme päivän kalastuksen rannalta käsin ja kohteena oli hauen sijaan meritaimen. Itselle vieraan kalan kalastuksen myötä olo oli jokseenkin yhtä hapuilevan epävarma kuin edellisenä iltana 21 vuoden sapattivuoden jälkeen koetulla murtomaahiihtoretkellä Paimion putkessa. Pitovoidetta kuulemma oli tarpeeksi, mutta en saanut pitoa löytymään.

Mukana matkassa oli myös kalastusopas Pekka Vuorinen, joka opasti taimenenkalastuksen saloihin. Pienillä vinkeillä, kelaustekniikan yms. säätämisen jälkeen olin vähän itsevarmempi. Ilmakin oli niin pirun nätti, että olin varma saaliista.

Käytännössä pääsimme kalastamaan muutaman tunnin vuoden lyhimpään valoisaan aikaan. Taimenlusikoita oli kiva viskellä, sillä ne lentävät mukavan kauas. Toki ilman kalaa ei hyvät heittopituudet lämmitä.

Auringon laskiessa vaihdoimme päivän mittaan siiman päässä uineet keltaiset, pinkit ja siniset punamustiin lusikoihin, eikä kauaa tarvinnut heitellä. PAM!!! Kunnon tärppi!

Muutama reissu ilman nypyn nyppyä saa aikaan sen, että kalastava kaupunkilainen siinä vain lumoutuneena tutkailee eteen avautuvaa maisemaa, eikä aistit ole aivan terävimmillään huolehtimaan esimerkiksi mahdollisen kalan tartuttamisesta.

Tein kyllä kaikkeni sen jälkeen, kun tunsin valtavan tärpin. Tai en mä mitään tehnyt. Pelästyin puolikuoliaaksi. Ensimmäinen huoleni oli, että bokserit pitää saada puhtaaksi. Toisena kävi mielessä, että selviääkö sydämeni pelästymisestä. Kolmannessa vaiheessa arvelin päivän ainoan tärpin syntyneen kosketuksesta maapalloon.

Ainakin siihen saakka uskoin pohjatärppiin, kunnes ystäväni Roope tartutti minuuttia myöhemmin samasta paikasta nätin meritaimenen. 40 cm rasvaeväkäs sai meidät jo hetkeksi pelästymään näytettyään valkoista vatsaansa kohti taivasta, mutta sinnikäs elvyttely palkittiin muutaman minuutin kuluttua terävällä pyrstönheilautuksella.

Sinne se katosi Airiston syvyyksiin kasvamaan ja toivottavasti jonain päivänä myös lisääntymään johonkin jokeen. Kalan myötä horisonttiin laski myös aurinko. Oli aika hyvästellä Airisto toistaiseksi. Ensivaikutelma Paraisilta oli sen verran vakuuttava, että toivon avovesikauden jatkuvan vielä muutamien viikkojen ajan, jotta pääsen eroon meritaimen-neitsyydestäni.

Jaa mites ne joulukalat sitten? Verkolla mökkivesiltä Taivassalosta. Kuhaa ja ahventa. Graavattuna tarjolle.

Koemaiston perusteella voin jälleen taputtaa itseäni olalle.

16.12.2017oskuvaltonen Ei kommentteja

Joulukalat pöytään – tiskiltä vai itse pyytämällä?

Joulukalat hakusessa, tositarkoituksella. Rehvakkaasti kirjoitin onnistuneesta haukigraavista ja rohkaisin kanssakalaajia tekemään tilaa joulupöytään tälle herkulle.

Onnistuin joko tuurilla tai taidolla, luultavasti vähän molemmilla, loihtimaan itsenäisyspäivän pöytään satavuotiaan Suomen kunniaksi maittavaa haukea. Onnistuminen johti siihen, että päätin myös joulupöydän kattaukseen tehtävän tilaa hauelle.

Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että jouluaattoon on aikaa about viikko, eikä haukea näy eikä kuulu. Olin ajatellut käyväni perjantaina muutaman ”varman” paikan läpi ja laittavani fileet pakkaseen.

No se jäi ajatuksen asteelle. Perjantaina kun saavuimme mökille, oli aurinko laskenut jo hyvän aikaa sitten ja hauen pyydystämistä tärkeämmäksi tehtäväksi koin mökin lämmittämisen.

Lauantaina puolet päivästä (=puolet noin kahden tunnin valoisasta pätkästä kahden illan välissä) meni kaikuluotaimen asentamiseen, verkkojen selvittämiseen ja laskemiseen sekä itselle uuden kalastusmuodon, vertikaalijigauksen, googlailuun.

Kun vihdoin pääsin lähtemään vesille, jätin haukivehkeet kuivalle maalle ja päätin mennä testaamaan kaikuluotaimen näytöltä kalastamista. Kaikuluotain oli muuten ylipäätään ainoa paikka, jossa kalaa oli mahdollista saada näkyviin: vesi oli kirkkaudeltaan jotain maitokahvin ja 240:n Volvon moottoriöljy 100000 kilometrin vaihdon väliltä.

Voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että munat löytyivät padasta päivän päätteeksi. Eikä kai siinä oikein kovin suurta yllätystä ollut edes itselleni. Mut eikö vaan, että sullekin käy niin, että ennen reissua toiveet/odotukset/saalisvarmuus on korkealla ja mielessä käy lähinnä muutaman ottivärin luottopeleistä, että montako kalaa milläkin värillä on luultavasti tulossa? Joo, ei mullekaan ikinä kuitenkaan niin käy.

Pintavesi nollassa, näkyvyys nollassa, ilman lämpötila nollassa, tuuli nollassa ja auringonvalo nollassa. Saalis nollassa, mutta lapsenuskoni on tähän aikaan illasta sen verran raikas, että eiköhän sieltä verkoista huomenna sitten ne joulupöydän kalat löydy.

Ja jos ei löydy, niin ensi viikolla maanantaina pakkaan kumit mukaan ja lähden Iniöön haukimetsälle. Torstaina on vuorossa Parainen ja kohteena meritaimen.

Eli siinä välissä sitten vierailu kaupan kalatiskillä ja joulukalat kainaloon.