Saaristomereltä joulupöytään

Viimeksi ynnäilin sitä, että joudunko hakemaan joulun kalat tiskiltä vai saanko ne merestä. Vastaus on ei.

Harvoin joulun alla on mahdollista saada kalakalenteriin kolme merkintää viimeiseen viikkoon ennen jouluaattoa, mutta rakkauden vuonna 2017 Valtosen Oskarin äidin pojalta temppu onnistui.

INIÖ JA URHO KEKKONEN

Taivassalo, Iniö ja Parainen. Maisemat ja vedet olivat ainakin kohdillaan. Mun mielestä saaristo on edelleen yhtä kaunis paikka kuin kesälläkin. Vihreys ja vehreys ovat vaihtuneet karuun kauneuteen. Sanoin viimeisellä reissulla ääneen, että mielestäni joulukuinen Suomen saaristo on kuin 1990-luvun puolivälin Pamela Andersson valkoisessa ja aavistuksen kosteassa t-paidassa – arvaamattoman jylhä ja kiehtova.

Iniössä oli kaikki muuten kohdallaan, mutta kalaa ei näkynyt eikä kuulunut. Vaikka sosiaalinen media on näinä avoveden kalastuskauden viimeisinäkin päivinä täynnä saaliskuvia ja kertomuksia isoista hauista, haluan korostaa myös sitä tosiseikkaa, että kalastuksellisesti on avovesikauden haastavinta aikaa saada siiman toiseen päähän kala.

Kalakaverini Juha on viettänyt elämästään noin 30 vuotta Iniön vesillä, ja päässyt aikoinaan samaan kalastusseurueeseen itsensä Urho Kekkosen kanssa. Paikkatietämystä ja –tuntemusta on siis pienen kirjaston verran hänessä. Silti kuulin veneessä kuskin paikalta kantautuvan mutinaa tyyliin ”en muista milloin olisin viimeksi jäänyt ilman kalaa näillä paikoilla”.

IMG 3963 1024x768 - Saaristomereltä joulupöytään
Täydellinen haukilahti. Vain hauet puuttuivat.

Itsellänihän on tässä viimeisen kuukauden retket mennyt munien padassa uittamisen merkeissä. Paikoista riippumatta. Että muistissa on.

Viikon jälkimmäinen kalareissu suoritettiin Paraisten vesillä, huonosta rantaruotsinkielen taidostani huolimatta. Vesialueena Airisto Paraisten/Nauvon suunnalla on täysin vieras, vaikka juhannuksen 2015 siellä vietinkin. Tai ehkä juuri siitä huolimatta, who knows.

 

MERITAIMEN KOHTEENA AIRISTOLLA

Suoritimme päivän kalastuksen rannalta käsin ja kohteena oli hauen sijaan meritaimen. Itselle vieraan kalan kalastuksen myötä olo oli jokseenkin yhtä hapuilevan epävarma kuin edellisenä iltana 21 vuoden sapattivuoden jälkeen koetulla murtomaahiihtoretkellä Paimion putkessa. Pitovoidetta kuulemma oli tarpeeksi, mutta en saanut pitoa löytymään.

Mukana matkassa oli myös kalastusopas Pekka Vuorinen, joka opasti taimenenkalastuksen saloihin. Pienillä vinkeillä, kelaustekniikan yms. säätämisen jälkeen olin vähän itsevarmempi. Ilmakin oli niin pirun nätti, että olin varma saaliista.

Käytännössä pääsimme kalastamaan muutaman tunnin vuoden lyhimpään valoisaan aikaan. Taimenlusikoita oli kiva viskellä, sillä ne lentävät mukavan kauas. Toki ilman kalaa ei hyvät heittopituudet lämmitä.

Auringon laskiessa vaihdoimme päivän mittaan siiman päässä uineet keltaiset, pinkit ja siniset punamustiin lusikoihin, eikä kauaa tarvinnut heitellä. PAM!!! Kunnon tärppi!

Muutama reissu ilman nypyn nyppyä saa aikaan sen, että kalastava kaupunkilainen siinä vain lumoutuneena tutkailee eteen avautuvaa maisemaa, eikä aistit ole aivan terävimmillään huolehtimaan esimerkiksi mahdollisen kalan tartuttamisesta.

Tein kyllä kaikkeni sen jälkeen, kun tunsin valtavan tärpin. Tai en mä mitään tehnyt. Pelästyin puolikuoliaaksi. Ensimmäinen huoleni oli, että bokserit pitää saada puhtaaksi. Toisena kävi mielessä, että selviääkö sydämeni pelästymisestä. Kolmannessa vaiheessa arvelin päivän ainoan tärpin syntyneen kosketuksesta maapalloon.

Ainakin siihen saakka uskoin pohjatärppiin, kunnes ystäväni Roope tartutti minuuttia myöhemmin samasta paikasta nätin meritaimenen. 40 cm rasvaeväkäs sai meidät jo hetkeksi pelästymään näytettyään valkoista vatsaansa kohti taivasta, mutta sinnikäs elvyttely palkittiin muutaman minuutin kuluttua terävällä pyrstönheilautuksella.

IMG 4032 1024x768 - Saaristomereltä joulupöytään

Sinne se katosi Airiston syvyyksiin kasvamaan ja toivottavasti jonain päivänä myös lisääntymään johonkin jokeen. Kalan myötä horisonttiin laski myös aurinko. Oli aika hyvästellä Airisto toistaiseksi. Ensivaikutelma Paraisilta oli sen verran vakuuttava, että toivon avovesikauden jatkuvan vielä muutamien viikkojen ajan, jotta pääsen eroon meritaimen-neitsyydestäni.

Jaa mites ne joulukalat sitten? Verkolla mökkivesiltä Taivassalosta. Kuhaa ja ahventa. Graavattuna tarjolle.

Koemaiston perusteella voin jälleen taputtaa itseäni olalle.

 

Joulukalat pöytään – tiskiltä vai itse pyytämällä?

Joulukalat hakusessa, tositarkoituksella. Rehvakkaasti kirjoitin onnistuneesta haukigraavista ja rohkaisin kanssakalaajia tekemään tilaa joulupöytään tälle herkulle.

Onnistuin joko tuurilla tai taidolla, luultavasti vähän molemmilla, loihtimaan itsenäisyspäivän pöytään satavuotiaan Suomen kunniaksi maittavaa haukea. Onnistuminen johti siihen, että päätin myös joulupöydän kattaukseen tehtävän tilaa hauelle.

Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että jouluaattoon on aikaa about viikko, eikä haukea näy eikä kuulu. Olin ajatellut käyväni perjantaina muutaman ”varman” paikan läpi ja laittavani fileet pakkaseen.

No se jäi ajatuksen asteelle. Perjantaina kun saavuimme mökille, oli aurinko laskenut jo hyvän aikaa sitten ja hauen pyydystämistä tärkeämmäksi tehtäväksi koin mökin lämmittämisen.

Lauantaina puolet päivästä (=puolet noin kahden tunnin valoisasta pätkästä kahden illan välissä) meni kaikuluotaimen asentamiseen, verkkojen selvittämiseen ja laskemiseen sekä itselle uuden kalastusmuodon, vertikaalijigauksen, googlailuun.

Kun vihdoin pääsin lähtemään vesille, jätin haukivehkeet kuivalle maalle ja päätin mennä testaamaan kaikuluotaimen näytöltä kalastamista. Kaikuluotain oli muuten ylipäätään ainoa paikka, jossa kalaa oli mahdollista saada näkyviin: vesi oli kirkkaudeltaan jotain maitokahvin ja 240:n Volvon moottoriöljy 100000 kilometrin vaihdon väliltä.

Voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että munat löytyivät padasta päivän päätteeksi. Eikä kai siinä oikein kovin suurta yllätystä ollut edes itselleni. Mut eikö vaan, että sullekin käy niin, että ennen reissua toiveet/odotukset/saalisvarmuus on korkealla ja mielessä käy lähinnä muutaman ottivärin luottopeleistä, että montako kalaa milläkin värillä on luultavasti tulossa? Joo, ei mullekaan ikinä kuitenkaan niin käy.

Pintavesi nollassa, näkyvyys nollassa, ilman lämpötila nollassa, tuuli nollassa ja auringonvalo nollassa. Saalis nollassa, mutta lapsenuskoni on tähän aikaan illasta sen verran raikas, että eiköhän sieltä verkoista huomenna sitten ne joulupöydän kalat löydy.

Ja jos ei löydy, niin ensi viikolla maanantaina pakkaan kumit mukaan ja lähden Iniöön haukimetsälle. Torstaina on vuorossa Parainen ja kohteena meritaimen.

Eli siinä välissä sitten vierailu kaupan kalatiskillä ja joulukalat kainaloon.

Hauki on paska kala – sadan vuoden kunniaksi parasta pöytään

Hauki on paska ruokakala. Näin luulin elämäni ensimmäiset kolme vuosikymmentä. En osannut sitä sen isommin kyseenalaistaa, paskaa sen oli oltava. Kunnes opin kaksi asiaa: antamaan hauelle mahdollisuuden sekä tietysti valmistamaan sen oikein.

Itsenäisyyspäivän juhlapöydässä kuitenkin oli haukea tarjolla. Ja miksi ei olisi, hauki on omasta mielestäni yksi parhaista suomalaisista kaloista – myös ruokana.

Juhlapöydän hauki nousi veneeseen Velkuan ja Taivassalon rajavesiltä. Jossain siellä pyörimme kaverini kanssa joulukuun ensimmäisellä reissulla. Eli reseptin ensimmäinen raaka-aine on itse pyydetty hauki. Kaupan limatorpedoa käytetään vain aivan äärimmäisessä hätätilassa.

En ollut ennen graavannut kalaa, joten Googlea piti käyttää alkuun pääsemiseksi. Vanhan kunnon Jaakko Kolmosen resepti löytyi ET-lehden sivuilta ja samalla tuo resepti muodosti suunnitelmani piirustukset isossa kuvassa.

Koska hauki on yksi lapamadon toukkia kantava kalalaji, pitää vatsavaivat väistääkseen kala pakastaa. Jos on riittävän kylmä pakastin, vuorokauden jäähdyttely riittää tuhoamaan viheliäiset toukat lihasta.

Ja tässä kohtaa oletan, että kaikki käsittelevät haukensa aina ruodottomaksi. Sillä ennen pakastimeen asentamista, hauki nykäistään fileiksi ja juurikin ruodottomiksi sellaisiksi. Youtube opettaa kyllä miten se tehdään.

Mikään pikaruoka ei graavattu hauki ole, sillä aikaa suttaantuu tässä projektissa useampi päivä. Pakastamisen jälkeen fileet saavat sulatteluseurakseen jääkaappiin suolaa. Reilusti suolaa.

Tässä vaiheessa ehtii katsomaan vaikkapa yhden tuotantokauden Eränkävijöitä ja suunnitella metsästyskortin suorittamista.

Maustaminen on sitten jokaisen oma asia. Itse kuuntelin vanhan liiton Kolmosjaskaa punasipulin ja tillin verran. Punasipulia jääkaapista kaivaessani silmiini osui ovessa tönöttänyt valkoviini. Päätin sen kuuluvan tähän reseptiin. Halusin myös jotain suomalaisuutta huokuvaa ja päädyin mustikkaan. Sen mukavan mieto makeus ja siniseksi värjäävä ominaisuus saivat minut ylipuhuttua.

Lisäksi olin luikauttavinani joukkoon sitruunamehua ja jauhettua valkopippuria. Tarkemmat tekniset toimenpiteet löytyvät Jaska Kolmosen ohjeesta.

haukigraavi 1024x768 - Hauki on paska kala - sadan vuoden kunniaksi parasta pöytään

Ja miltä maistui? Pirun hyvältä. Kaveriksi hauelle väsäsin uunissa paahdettuja punajuurilohkoja ja kurkulla höystettyä creme fraichea. Täydellistä.

Ja kun Suomi täytti 100 vuotta ja yhden päivän, kokeilin graavia ruisleivän yläpinnalla ja jälleen menestys oli samaa kuin Ville Peltosella vuonna 1995 – kaikki upposi.

Menekki oli sen verran kovaa, että pitää kairata kalenteriin vielä tilaa ennen joulua, jotta joulupöytä saa arvokasta kalaruokaa tarjottavakseen. Syksyn 2017 haukiteemaa mukaillen tuo kalan saaminen veneeseen lienee se haastavin osa tätä kulinaristista hetkeä.

Ohjeet graavaukseen löytyy täältä.

Kalastusoppaan kanssa kalassa – Jani Ollikainen

Vuoden pimein ajanjakso puristaa meistä kaikista enemmän tai vähemmän mehuja ulos. Aivan eteläisimmässä Suomessa on onneksi vielä mahdollisuuksia imuroida luonnonvaloa sisuksiinsa erinäisten ulkoiluharrasteiden parissa.

Kalastusoppaan kanssa kalastaminen. Kuulostaa herrasväen puuhalta, mutta mielestäni lopulta kyseessä on ennemminkin ”tehostettu kalastus”. Hyvä ulkoiluharraste joka tapauksessa.

 

Olin viime viikolla ensimmäistä kertaa kalassa ammattilaisen kanssa. Mulle tarjoutui mahdollisuus lähteä kalaan telkkarista tutun Jani Ollikaisen kanssa. Eipä tarvinnut kauaa miettiä lähteäkkö vai ei.

 

Olimme jo etukäteen sopineet lähtevämme pyytämään isoa haukea. Ison hauen koon jokainen kalastaja tietysti määrittelee itse. Mitä lähempänä hauen pituus on metriä, sitä lähempänä ollaan isoa haukea mun mittarilla.

 

Kalastuspäivän aamuna maassa oli tuoretta lunta, ja kantaessamme vermeitä veneeseen, kirosin mielessäni pukeutumistani. Olen ylä-asteen aikaisesta ”en ikinä käytä pitkiä kalsareita”-vaiheesta kasvanut isoksi. Pari todella kivuliasta eturauhasen tulehdusta pistää miettimään kovimpiakin jätkiä. Nykyään vetäisen jalkaani veijot, mikäli on tarkoitus viettää ulkona vähääkään autolle kävelyä (n.15 metriä) pidempi taival.

 

Sen verran ilmakin oli pakkasen puolella, että ensimmäisen tunnin aikana vesi jäätyi vaparenkaisiin kiinni, mutta onnekseni sen jälkeen lämpeni ilman lisäksi myös mies itse. Nimittäin pari kontaktia isoon kalaan lämmittää enemmän kuin pesällinen puita takassa.

 

Ensimmäinen kontakti, joka samalla oli päivän ainoa veneeseen asti päätynyt kala, tärähti periaatteessa ensimmäisestä spotista. Vajaan metrin mittainen limatorpedo ahmaisi aivan kaislan juureen tarjotun Snackbaitsin ”Lörtsyn” suuhunsa ja pysyi kiinni Janin haavimiseen asti. Veden lämpötilan ollessa neljän asteen hujakoilla, ei vielä tuon kokoisen hauen väsyttelystä saa kirjoitettua millään mitään hurjaa väsytystarinaa – kala haaviin, viehe irti, poseeraus kameralle ja kala varovasti takaisin jatkamaan elämäänsä.

hauki - Kalastusoppaan kanssa kalassa – Jani Ollikainen

Jani kysyi halukkuuttani punnita kala, mutta koska kyseessä ei ollut ennätyskala, ajattelin vain vapauttaa hauen mahdollisimman nopeasti. Kaunis kala ja päivän agenda oli realisoitunut: iso hauki.

 

Seuraava kontakti jäikin sitten harmittamaan tai ainakin mietityttämään pidemmäksi aikaa. Vaihdoin siiman päähän oranssin Lörtsyn ja sain heti ensimmäisen heiton osumaan mukavaan metrin aukkoon kaislan reunalla. Kaislat heilahtivat ja siiman välityksellä käsiin tärähti oikein kunnolla! Nyppäisin vastaiskun, mutta siihen ne yhteiset tapahtumat tämän kalan kanssa sitten jäivätkin. Messevä pyörre veden pinnalla jäi viimeiseksi muistikuvaksi tästä kalasta. Ainakin toistaiseksi.

 

Loppupäivästä missasin vielä yhden hyvän tärpin, mutta sen laitan osittain vähäisten tapahtumien ja kylmettyneiden käsien aiheuttaman horroksisen kombinaation piikkiin. Pari hiljaisempaa tuntia ilman nypyn nyppyä vei vireystilaa ilman lämpötilan kanssa samoille lukemille, lähelle nollaa. Ja kun sitten piti kiskaista vasturi, ei kädet ihan totelleetkaan toivotulla tavalla.

 

Aivan kalastuspäivämme lopussa iski kunnon vilu. Ei sekään nautintoa kalastamiselta vienyt kuin korkeintaan vähän alusta, mutta seuraavalle reissulle pitää laittaa enemmän kerroksia alle.

 

Olen aika homogeeninen vieheiden suhteen. Käytännössä 95% pakin lokeroista on varattuna tuotemerkeille Buster Jerk ja SnackBaits. Janin kanssa kalassa veteen pääsivät vain SnackBaitsit eri väreissä. Kala nousi värillä 003 ja vieläkin mieltä kaihertava tärppi tuli väriin 021.

 

Reissulla veteen eivät päässeet omat suosikkivärini 001 ja 007, sillä ne olivat edellisen reissun jäljiltä sen verran repaleisina, että kaipasivat liimausta. Seuraavaa reissua varten nekin ovat jo valmiina.

kumit 1024x768 - Kalastusoppaan kanssa kalassa – Jani Ollikainen

Kalaseurana Jani on mitä mainioin; ammattitaitoinen ja rauhallinen opas, jonka kalusto saa täydet pisteet. Vaikka päivän tapahtumat olivat harvassa, molempien kaikki tapahtumat osuivat sektoriin ”iso hauki”, eli päivän teema näkyi myös saalispuolella.

 

Ja vaikka olisimme jääneet kokonaan ilman kalaa, olisin silti ollut pirun tyytyväinen päivään ja pitänyt sitä onnistuneena ja opettavaisena. Onneksi Jani oli kuitenkin sen verran vieraskorea, että järjesti opastettavalle myös saalista.