IMG 4555 1260x945 - Pilkkiminen on maailman tylsin tapa kalastaa

Pilkkiminen on maailman tylsin tapa kalastaa

Pilkkiminen on tylsää. Näin mä ajattelin monta vuotta, kunnes uskalsin kokeilla ensimmäisen kerran. Ja oikeastaan vielä toisenkin kerran kokeilua se vaati, että muutin mieltäni tylsyydestä.

Pääsiäisenä voi vähän vuodesta, ja etenkin eteläisen Suomen talven armottomuudesta, riippuen joinain vuosina ottaa joko A) aurinkoa ilman paitaa tai B) pilkkiä toppavaatteet yllä. Tietysti tämä kristillisen uskontoryhmän vuoden kakkostärkein syömisjuhla vaihtelee aika isosti maaliskuun ja huhtikuun välillä, joten sekin selittää miksi joskus sataa ja joskus paistaa.

Olin ensimmäisen kerran Janin kanssa kalassa syksyllä, kun jahtasimme isoa haukea. Montaa kalareissua ei sen jälkeen olla yhdessä tehty, mutta puhelimessa puhutut tunnit laskettaneen tällä hetkellä kymmenissä. Olemme ystävystyneet molemmille tärkeän harrastuksen ympärillä pyörivien keskustelujen sivutuotteena. Toki Janille kalastus on elinkeino ja minulle pelkästään harrastus.

Pilkkiminen ei vaadi järeää kalustoa
Janin kanssa lähdettiin pilkille tällä kalustolla.

Jani sai mut ylipuhuttua mukaan pilkille. Psyykkasin itseni asiasta innostuneeksi ja koitin hiukan googlailla perustietoja aiheen ympäriltä. Normaalisti olen tottunut uittamaan viehettä horisontin kanssa samaan suuntaan, joten pystysuoraan tapahtuva nypyttely tuntui vaan pirun tylsältä ajatukselta.

Kävipä niin, että itse en saanut kalan kalaa, mutta katsoin vierestä Janin nyppäävän muutamia ahvenia ja särkiä ylös reiästä. Innostuneisuuteni?

Varovaisen epäilevä.

Parin jäällä vietetyn tunnin aikana kalantulo omilla rei’illä oli luokattoman huonoa, mutta onneksi aurinko paistoi. Muutama lokki huuteli Kirkonsalmen rannoille kaikuvaa balladiaan ja lumi narskui mukavasti kengän alla. Mieli lepäsi parin kuukauden tauon jälkeen taas kalastuksen luoman viitekehyksen lämmössä.

Pilkkiminen in action
Janin kanssa kalastaessa aina toinen jää ilman saalista. Tällä kertaa oli mun vuoro uittaa munia padassa.

 

PILKKIMINEN PÄÄSIÄISENÄ

Laitoimme kesämökkimme talvikuntoon tammikuun ensimmäisenä päivänä ja tuolloin ajattelin, että seuraavan kerran veneen voi kiinnittää laituriin pääsiäisen aikoihin. Totuus on kuitenkin se, että laiturin vieressä oli 50 senttiä jäätä ja parkkeerasimme veneen sijaan siihen auton.

Parin päivän takainen pilkkiminen oli mielessä ja kun meren jäällä näkyi parikymmentä henkeä pilkkipuuhissa, keskeytin voimakkaan tehokkaan polttopuusavotan hetkeksi.

Mökiltä löytyi kaira, Lapin reissulla käyttämättömäksi jäänyt uusi pilkkivapa ja yksi pystypilkki. Syöttimadoista ei ollut tietoakaan, eikä talviteloille jätetyn kesämökin kuivamuonavarannoista ollut kaloille syötiksi. Orastavasta keskivartalolihavuudesta johtuen oli oma sieluni kovan päätöksen edessä, kun päätin lohkaista eväsmakkarasta pätkän syötiksi hommaan, jonka toimivuudesta tai mielenkiintoisuudesta en ollut laisinkaan varma.

Kairasin muutamia reikiä, pyöräytin ryynimakkarasta pienen palluran koukkuun ja pudotin pystypilkin pohjan tuntumaan. Muutamia uittoja testailin avannon läheisyydessä näköetäisyydellä ja jatkoin pohjan tuntumassa.

Muutama minuutti, ei tapahtumia. Kymmenen minuuttia, ei tapahtumia. Kaivoin puhelinta rintataskusta kelloa katsoakseni ja PAM! Kädessä oleva vapa tärähti oikein kunnolla! Mitä helvettiä, ehdin todeta puutuneelle mielelleni, kun tärähti toisen kerran. Nykäisin vastaiskun ja heitin älypuhelimeni olan yli jäälle. Tuttua potkua tuntui siiman välityksellä: tum-tum-tum. Haukihan se siellä potki!

Ja sitten taas hiljaista. Siima poikki.

”Voi helvetti!”

 

Mielipide aiheesta pilkkiminen: muuttunut.

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *