skip to Main Content
Voiko Mökkikalastaja Pärjätä Kilpakalastuksessa?

Voiko mökkikalastaja pärjätä kilpakalastuksessa?

Osallistuin elämäni ensimmäiseen kalastuskilpailuun tämän vuoden toukokuussa. Hauenkalastajat Open 2018 tarjosi mielenkiintoisen kokemuksen kalastukseen. Vaikka käyn aika usein kalassa, olen pohjimmiltani kuitenkin höntti mökkikalastaja.

 

HK Openiin osallistuin kahden muun kalastusaddiktin, Jannen ja Juuson, kanssa. Juuso tosin oli mukana venekunnan toiminnassa vain sunnuntaina ja tulosvastuu kisan kahdelta ensimmäiseltä päivältä siis mun ja Jannen harteilla. Kisassa viiden suurimman yli 80 cm pitkän hauen yhteispituus ratkaisi. Saaliimme, 448 cm riitti sijalle 83. Kisaan otti osaa 276 venekuntaa, joten pidän ihan hyvänä suorituksena sijoitustamme.

Ja niinhän siinä kävi, kuten kaiken muunkin kalastamiseni suhteen – annan pikkusormen ja kohta olen ostamassa isompaa venettä. Lätkän lopettamisen jälkeen oon vähän hapuillut harrastusten kanssa. Kilpaileminen on kuitenkin pohjimmiltaan ihan kivaa.

Oon käynyt Janin kanssa kalassa pitkin kevättä ja muutaman kerran olemme keskustelleet siitä, että WPC-Finlandin karsinta olisi syyskuussa… No ei mua tarvinnut hirveästi ylipuhua.

https://www.facebook.com/kalastuspalvelut/

Jani ja Saaristomerellä erittäin harvinainen mitallinen kuha.

Vaikka Jani onkin kalastuksessa ammattilainen ja opastaa työkseen ihmisiä kalassa, mä olen tosiaan vain se hiukan enemmän hurahtanut mökkikalastaja. Eli homman jujuna on selvittää miten suht tavallinen mökkikalastaja pärjää Suomen kovimpien kilpakalastajien joukossa.

Itse kisassa on kolme kohdekalaa, joiden yhteispituus lasketaan näin: kolme pisintä ahventa, kaksi pisintä kuhaa ja pisin hauki.

Siinä onkin meikällä sitten vähän tekemistä, kun koko kesän saldona taitaa tällä hetkellä olla kolme kuhaa.

En usko olevani vielä tietoinen siitä mitä tulemaan pitää, mutta muutama asia on jo varmaa: kisaan lähdetään Busterin veneellä, Yamahan moottorilla ja Hylkeen vaatteisiin puettuina. Ja tietysti Normarkin vieheisiin luottaen.

This Post Has 5 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.