skip to Main Content
WPC-karsinta: Tutustumassa Tampereen Pyhäjärveen

WPC-karsinta: tutustumassa Tampereen Pyhäjärveen

WPC-karsinta on ollut kalenterissani muutaman kuukauden ajan alleviivattuna. WPC-karsinta on ehdottomasti vuoden jännittävin kalastustapahtuma itselleni. Kävimme tällä viikolla tutustumassa kilpailuympäristöön ja sen syvänteisiin.

Minun ja Janin muodostaman kisatiimin kalusto rakentuu pitkälti veneemme ympärille. Tai oikeastaan kalustomme olisi hyvä pitää M Busterin laitojen sisäpuolella, jos nyt ihan tarkkoja halutaan olla.

Buster on merkkinä tuttu, sillä oma veneeni on myös Buster M. Kisassa meillä on käytössä paljon omaani uudempi vedos ja vieläpä kalastusvarusteltuna. Heittotasot ja säilytyslaatikot ovat paljon normaalia mallistoa edistyksellisemmät.

Kilpakalastukseen venekalustomme on kisan pienimmästä päästä. 30 hevosvoimainen Yamahamme ei kuljeta meitä nopeimpien kilpakumppaneidemme vauhdilla, mutta kovemmassakaan kelissä suorituksemme ei varmasti jää veneestä kiinni.

WPC-karsinta

Meidän kisakalustomme, kalastusvarusteltu Buster M.

Tuulta ja aallokkoa syövä Buster M

Treenipäivänä Tampereen Pyhäjärvellä oli tuulta. Ja tuuli puhalsi järven profiilin kannalta huonoimmasta mahdollisesta suunnasta eli lännen ja lounaan väliltä. Tuuli pääsi täten puskemaan selän suuntaisesti ja nosti pintaan metrin aallokon.

Mitään tarkkaa tuulilukemaa en tähän pysty heittämään, mutta sen verran navakkaa se jigaamiseen oli, että jigipään painoa piti lisätä noin 50% ”normaalioloihin” nähden mikäli halusi säilyttää jonkinlaisen tuntuman jigiin.

Ennen kuin olin hoksannut tuon ylläolevan, olin karkuuttanut pari ahveneksi ounastelemaani tärppiä liian hitaan reagoinnin vuoksi. Joka kerta karkuutus saa aikaan jonkin suomalaisen kirosanan huulillani.

Nuppikoon kasvattamisen jälkeen heti ensimmäisellä heitolla siimassa näkyi tärppi ja nyppäsin reippaasti vasturin (ehdin mielessäni hetken ajatella, että nyt olin ainakin hereillä ajoissa). Yksi potku ja siima suoristui. Haukihan se siellä kävi katkomassa siiman.

Taas kiroilua. Ja peruke siimaan.

Perukkeen sidontaa.

Hauki kävi muistuttamassa perukkeen puuttumisesta.

WPC-karsinta ja panokset korkealla

Onneksi lähdimme Pyhäjärvelle treenaamaan. WPC-karsinta tulisi olemaan varmasti paljon karumpi kokemus ilman tätä yhtä tutustumispäivää. Olen kalastanut tänä vuonna 75:nä päivänä ja niistä 73 on suuntautunut merelle. Merikalastus ja järvikalastus ovat toisilleen kuin sukukokouksessa toisiinsa törmäävät etäiset serkukset – täysin eri puusta veistettyjä.

WPC-karsinta kestää kisana vain noin kuusi tuntia. Tutustumispäivän ansiosta meillä ei mene Janin kanssa luultavasti ihan niin kauaa paikkojen etsimiseen ja täten jää aikaa sille tärkeimmälle: kalastukselle.

Tuulisesta säästä huolimatta emme olleet ainoat kalastajat järvellä. Helposti puolenkymmentä venettä näytti olleen samalla ajatuksella kanssamme liikkeellä, eli luotaamassa paikkoja tulevaa viikonloppua varten. WPC-karsinta on samalla myös Jigicupin finaali tai toisinpäin. Joka tapauksessa kisalla on iso merkitys kilpakalastajille ja panokset korkealla.

Saas nähdä kuinka turkulaisten käy Busterinsa kanssa Pyhäjärvellä lauantaina.

 

PS. Käy ottamassa mun Facebook-sivu seurantaan tätä klikkaamalla.

 

WPC-karsinta ja siihen valmistautuminen. Luotauspuuhissa.

WPC-karsinta ja siihen valmistautuminen. Kuskin katse tiukasti kaikuluotaimen näytöllä.

WPC-karsinta ja mystinen Buster Q.

Buster Q palvelee meidän kisakalustossamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.